Inferno Magazine

Kajaanilainen Skirmish on ollut aina kova luu ja sitähän se on nytkin. Miekkosten tämän päivän death metal vain yksinkertaisesti puree kuin vesikauhuinen vahtikoira eikä päästä millään irti. Mitään uuttahan bändi ei keksi, mutta tehokkaat biisit pitävät viiden minuutin mittaisinakin pintansa. Myös soundimaailma viehättää kliinisyydestä ja trigatuista soundeista huolimatta. Modernikin siis voi kuulostaa mädäntyneeltä, kunhan pelaa korttinsa oikein. Jos akti toimii lavalla kuten levyllä, on tässä selkeästi yksi nimi lisää genren kotimaan kärkikaartiin.

- Aadolf Virtanen, Inferno Magazine



Miasma Magazine:

Kajaanin kollit ovat matkustaneet pääkaupunkiseudun kupeeseen D-studiolle asti äänittämään tätä kolmatta teostaan. Ja se reissu kyllä kannatti, nimittäin sen verran muhevat ja onnistuneet soundit on saatu aikaiseksi. Korvia myötäilevien soundien lisäksi bändi on myös onnistunut biisimateriaalinsa kanssa. Exodus-tyyppinen vähän junnaava riffittely jyrää eteenpäin lähes Bolt Throweriin verrattavalla massalla ja näin ollen tämä ukko on myyty. Vokalisti Jani Niskanen operoi nykyään enemmän kuolometallin puolella, mutta hoitaa hommansa varsin maukkaasti pienestä yksioikoisuudesta huolimatta. Kitarointi on hyvin päällekäyvää ja kuulostaa tiukalta tykitykseltä, vaikka biisien perustempo on varsin maltillinen. Viisikolla piisaa soittotaitoa ja touhu on todella tiukan kuuloista. Eipä siinä kait muuta kuin seuraava askel eteenpäin ja kokopitkän kimppuun. Isosti peukkua.

5/5

- Teemu Vähäkangas, Miasma Magazine.



Imperiumi.net:

Kainuusta kajahtaa ja kovaa, sillä Skirmish on julkaissut uransa neljännen promoäänitteen. Bändin itsensä mukaan nimetty julkaisu avaa ovet aggressiivisen metallimusiikin maailmaan. Orkesterin ilmaisussa toisensa kohtaavat death ja thrash-metal, mutta lisäsävyjä on haalittu myös astetta modernimmasta metallirytkeestä. Iskuryhmän musisointi nappaa kyytiinsä rullaavuudellaan, sillä maisemat vaihtuvat, eikä materiaali jää hetkeksikään polkemaan paikoilleen. Orkesterin kitaraosasto nousee valokeilaan paistattelemaan, sillä riffiosastolla on havaittavissa teknisyyden lisäksi myöskin orastavaa persoonallisuutta. Äänimaisemaltaan julkaisu on kohtalainen, sillä balanssit ovat kohdallaan, mutta perussoundi on hieman turhan siloitellun kuuloinen. Tästä on rähinäpartion hyvä jatkaa eteenpäin, sillä promo esitteli soitannollisesti mielikuvituksellisen deathrash-jyrän, joka ei suostu kulkemaan valmiiksi tallottuja musiikkipolkuja pitkin.

4+ /5

- Olli Rinnekangas, Imperiumi.net



Soundi 5/2010:

Kajaanilaisbändi on parantanut roisisti otteitaan sitten edellisen demonsa. Skirmish sivaltaa deathia vakaalla otteella ja yhtyeen soiton ankaruus on kohonnut aivan uudelle tasolle. Skirmish osaa nykyään tehdä iskukykyisiä biisejä ja sovittaa biisiensä joukkoon jänniä yksityiskohtia. Vaikka Skirmish kuulostaa erittäin valmiilta, kappaleissa on vielä hieman hiomista. Yhtyeen sovituksista kun uupuvat ne selvästi edukseen erottuvat piirteet, jotka tekevät bändistä tunnistettavan. Tuskin näin kovan luokan ryhmä haluaa, että sitä sekoitetaan johonkin muuhun.

- Marko Säynekoski, Soundi Magazine



Stalkermusic:

Ankaran kuuloisen deathmetallin voimin edetään vuonna 2005 perustetun kajaanilaistyhtyeen neljännellä demolla. Yhtyeen musiikki on modernia ja hyväsoundista energistä materiaalia, joka jyrää voimakkaasti heti avausraita The Great Deceptionista alkaen. Toisena vuorossa oleva Human Roulette ei otetta kevennä yhtään, vaan tiukka yhteensoitto vie kappaleita vimmakkaasti eteenpäin. Tekninen rumpalointi ja ankarat riffit ovat tässä se vahvin lenkki mikä jaksaa kannatella kokonaisuutta erinomaisesti. Päätösraita Engraved Into Greystone ei tee muutosta kaavaan, vaan jatkaa hyvänkuuloisesti riffitellen kohti demon päättymistä. Myöskin laulaja Jani Niskanen käyttää ääntänsä hyvin monipuolisesti aina huutamisesta perinteisempään deathmetal- mörinään ja tästä jopa Dimmu Borgir -henkisiin sävyihin, mikä antaa viimeisen sinetin kappaleille.

Kokonaisuutena itse sävellykset ovat ankarankuuloisia tuotoksia, joskin tietynlainen tasapaksuus alkaa jossakin vaiheessa alkaa kuulua. Pieniä tuotannollisia yksityiskohtia sekä muutamia vielä melodisempia elementtejä tähän olisi vielä kaivannut mukaan. Yhtye kuitenkin pitää pakettinsa melko tiukkana, joten kappaleiden kuunteleminen on varsin miellyttävää. Melko valmiinkuuloista deathmetalliahan tässä tunnutaan tekevän.

4/5

- Mikko Ojala, Stalkermusic.com